BOYS FOR PELE

[Dragon]

Ajatukset tästä levystä tänne.

[Lilith]

Boys for Pele oli kolmas levy, jonka Torilta kuulin. Hyvä sinänsä, sillä FTCH ja UTP olivat pehmittäneet laskua sen verran, että annoin Pelelle toisenkin mahdollisuuden . Pele oli ensimmäisillä kuuntelukerroilla aivan liian pitkä ja omituinen. Lisäksi olin erehtynyt lainaamaan kirjastosta Venuksen samaan aikaan ja kirjastossa oli silloin ainoastaan kahden viikon laina-aika, joten kuuntelin Pelestä ainoastaan lyhennettyä versiota.

Varsinaisesti Pele iski vasta myöhemmin samana syksynä, kun olin ostanut sen itselleni ja pystyin keskittymään sen kuunteluun. Tosin en ostaessani ollut tiennyt, että levystä on kahta versiota, joten ostin sen version, jossa oli PW remix. Alkuperäisen version sain hankittua vasta tänä keväänä. Tästä oli tosin se hyöty, että pystyin vihdoinkin pitämään Talulasta, jonka alkuperäisen version alku oli aiemmin karkottanut minut kuuntelemasta kappaletta. Nyt pidän Talulan alkuperäisestäkin versiosta, kun ensin olen oppinut pitämään koko Pelestä .

[SisterClitorides]

Varmaan myös kolmas levy jonka ostin koska UTP oli se eka. Pele on kyllä upea levy.. kaikin puolin aika synkkä. Muistan kun CALS sinkku tuli kauppoihin eikä mulla ollut rahaa niin sain kaupassa kuunnella sitten sen läpi ja olin aivan myyty.. Haukoin suorastaan henkeäni kun kuuntelin CALS:a Sen jälkeen oli pakko repiä jostain rahat et sain ostettua sen sinkun.. Peleltä löytyy paljon upeita biisejä. Blood Roses, Marianne, Doughnut Song, Hey Jupiter ja nimenomaan Dakota versiona .. Putting the Damage On.. Not The Red Baron on yks levyn lemppareista ja jostain syystä aika moni ei tunnu oikein tykkäävän siitä?? Sitten ne biisit jotka ei ole koskana oikein säväyttänyt ovat Professional Widow, In the Springtime of his Voodoo, Muhammed My Friend.. Talula.. ehkä en sitten vaan ymmärrä noiden merkitystä.. jos biisi ei sanallisesti puhuttele mua niin en sitä jaksa kuunnella.

Tanya

[Swirl]

jos biisi ei sanallisesti puhuttele mua niin en sitä jaksa kuunnella.

Jännä juttu kyllä tämä :b

Mulla on aivan päinvastoin, eli jos biisi on musiikillisesti tylsä, en vain jaksa kuunnella. Tottakai myös sanat on tärkeitä, mutta itse asiassa rupean niitä tarkemmin kuuntelemaan (tai hankalammissa tapauksissa lukemaan) yleensä vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Nuo Voodoo, Talula, Muhammad ja Widow on muuten kaikki mun lempibiisejä

[Lilith]

Itse luen sanat aina ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja kyllä ne aika paljon vaikuttavat siihen, mitä musiikista pidän. Jos sanat ovat hyvät, kuuntelen levyn uudestaan, vaikka musiikista/laulajan äänestä en hirveästi pitäisikään. Torin kohdalla en kyllä välitä aina tietää, mitä sanat edes merkitsevät, kunhan fiilis välittyy.

Samoin kuin Swirl, pidän myös Voodoosta, Widow'sta ja Talulasta (mutta kuten kirjoitin, The Tornado Mix oli se, joka sai minut pitämään kappaleesta. Alkuperäisen version alkua en voinut sietää moneen vuoteen). Muhammedista tosin en vieläkään välitä kovin paljoa.

[Swirl]

The Tornado Mix oli se, joka sai minut pitämään kappaleesta. Alkuperäisen version alkua en voinut sietää moneen vuoteen). Muhammedista tosin en vieläkään välitä kovin paljoa.

Itse onneksi omistan sen Boys for Pelen alkuperäisen version. Talulan The Tornado Mix ei vaan yhtään sovi levyn tunnelmaan ja kokonaisuuteen. Alkuperäisessä versiossa varsinkin kertosäkeen rumpukomppi on aivan uskomattoman hieno!

Muhammad on mielestäni yksi Torin parhaista kappaleista ikinä. Sanat herättää paljon ajatuksia ja kaiken kruunaa upea sopraanofonisoolo

[June]

Pele. Kakkossuosikkilevyni, ja toinen myös Tori-levyjen hankkimisjärjestyksessä. Choirgirl vetää Peleen verrattuna pidemmän korren lähinnä siksi, että Pele on epätasaisempi. Se sisältää Torin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvia biisejä (Blood Roses, CALS, Damage, Jupiter, Muhammad jne.), mutta Pelelle on eksynyt myös aika moni vähiten itselleni kolahtavista Tori-biiseistä, kuten Not The Red Baron, Agent Orange ja Little Amsterdam. Nuo mainitut Talula, Widow ja Voodoo ovat mulle puolestaan sellaisia, että välillä niitä ei jaksa millään, mutta toisinaan Peleä kuunnellessa oikein yllättyy, miten hyviä ne ovatkaan.

Pelellä on muuten myös monta suosikkihyräilybiisiäni.

[Dragon]

Mä osasin Peleä vähän odottaa kauppoihin, kun ihan yhtäkkiä löysin tuon CALS-sinkun ja ostin sen. Sitten, kun Pele ilmestyi tammikuussa -96, olin juuri Ruotsissa ja satuin lukemaan siellä ilmestyvästä ilmaislehdestä arvostelun. Muistan ikuisesti toimittajan kommentin "Psyko-varnung!" Professional Widow-biisistä!

Aluksi Peleä kuunnellessa tuli tunne, että WTF?!! Biisit tuntui entistä karheammilta, improvisoiduilta - sellaista live-meininkiä ja tuo psyko-varnung kyllä oli ihan hyvä kommentti kertakaikkiaan! Mutta eipä aikaakaan, kun ihastuin ihan täysin tähän levyyn ja lähes kaikkiin biiseihin. Tosiaan vain kaksi siinä on, mitä useimmiten skippaan, eli Not the Red Baron ja Agent Orange. Nuo kuulostavat jo vähän liian improvisoiduilta. Mariannekaan ei ikinä ole kuulunut suosikkeihin, vaikka odotin paljon biisiltä, kun se on ainoa Pelen biisi, missä on jouset mukana. Vaikka onhan Marianne ihan nätti. Siinä vaan kans häiritsee se laulun "raakuus" ja hiomattomuus. Mutta Torihan on kertonut myöhemmin Mariannea soittaessaan, että "I'm not sure if I can play this right, because I wrote it as it was recorded as you hear it on the CD" tai jotain tuonne päin.

Mun mielestä Pelen kansivihko on upea! Ne CALS-kuvat siitä ruosteisesta patjasta ja muista romuista on jotenkin puhuttelevia. Samoin se palava flyygeli ym. Ja ihan vaan se pelkkä lehdetön puu... Kaunista, jotenkin runollista. Tykkään, miten ne biisien sanat etenee vihkosessa kauniisti niiden kuvien päällä.

Sitten taas Pelen äänimaisemat - mun mielestä levyn voi jakaa täysin kahteen osaan: viileämpään pohjoiseen ja lämpimään etelään. Ensimmäinen puoli loppuu Hey Jupiteriin. Toinen alkaa Way Downista, missä mennään sinne syvään etelään. Twinkle on aivan TÄYDELLINEN lopetusbiisi! Levyn loppupuolelta löytyy ne mulle tärkeimmät biisit - Doughnut Song ja Putting the Damage on. Nämä nousevat aika korkealle kaikkien aikojen parhaissa Tori-biiseissäkin! Damagessa on niin lämmin tunnelma, ne puhallinsoittimet ovat jotain taivaallista. Biisi on surullinen, kertoo luopumisen tuskasta ja silti niin täynnä toivoa. Jotenkin aikoinaan ajattelin, että tämä on jatko-osa Chinalle, jossa pariskunnan suhde rakoilee ja nyt se on lopullisesti ohi. Tiedä häntä, onko näin... Ericistähän tuo biisi vissiin kertoo, mutta en osaa yhtään sanoa, kenestä China kertoo, vai kertooko kenestäkään?

Voodoon välikohdat on upeita (Every road... ja Right there for a minute...), mutta varsinkin se alun epämääräinen ääntely saa mut taas kallistumaan siihen Psyko-varoitukseen... Voodoosta on kyllä olemassa hienoja live-versioita, joista paras kuulemani ehkä Unpluggedilla.

Joskus aikoinaan kuuntelin Pelen kuulokkeilla parikin kertaa kokonaisuudessaan läpi ja se maailma imaisi mut mukaansa. Pitkiin aikoihin ei ole ollut sellaista etuoikeutta. Ehkä sitten taas eläkepäivillä joskus 2000-luvun puolenvälin jälkeen!

D

[Lilith]

Marianne ja Not The Red Baronhan ovat improja, ja sen takia pidän niistä hirveästi. Aika harva artisti pystyy tuosta vain kirjoittamaan kokonaisen kappaleen . Itseäni tuo hiomattomuus ei siis haittaa.

Agent Orangesta en kyllä hirveästi välitä, enkä sen puoleen Twinklestäkään, vaikka se onkin ihan nätti. Voodoo sen sijaan on yksi lempikappaleitani levyllä.

Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.

[Dragon]

Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.

Näinkö on? Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.

D

[Lilith]

Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.

Näinkö on? Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.

D

Tosiaan, en ollut aikaisemmin tuota älynnytkään. Olen aina pitänyt alkupuolesta enemmän, vaikka onhan loppupuolellakin hyviä kappaleita, Talula (Tornado Mix)/Voodoo riippuen versiosta, Doughnut Song ja Putting The Damage on. Mutta jokin siinä alkupuolessa iskee paremmin .

Tuosta manalanmatka-jutusta muistan ainoastaan sen, että se liittyi jotenkin Inannaan, jota Tori hokee CALS:ssa.

[LaurenLasiaurinko]

Jotkut kappaleet tältä levyltä ihan hyviä, mutta aika montaa en ymmärrä. Ja kuvatkin aivan käsittämättömiä

[Dragon]

Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.

Näinkö on? Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.

D

Tosiaan, en ollut aikaisemmin tuota älynnytkään. Olen aina pitänyt alkupuolesta enemmän, vaikka onhan loppupuolellakin hyviä kappaleita, Talula (Tornado Mix)/Voodoo riippuen versiosta, Doughnut Song ja Putting The Damage on. Mutta jokin siinä alkupuolessa iskee paremmin .

Tuosta manalanmatka-jutusta muistan ainoastaan sen, että se liittyi jotenkin Inannaan, jota Tori hokee CALS:ssa.

Jatkoa tälle keskustelulle, näin niinku puolitoista vuotta myöhemmin...

Mulla on taas alkanut ihan selkeä BFP-kausi. Sen kuunteleminen tuntuu JUURI sopivalta, mielialat ym. taitaa tähän vaikuttaa.
Nyt kuuntelen sitä täysillä, yksin kun kotona olen eikä naapureitakaan enää ole, kun omakotitaloon muutettiin...

Tuo mytologinen manalanmatka on mielenkiintoinen juttu. Olen sattumoisin nyt viimeisimmän vuoden aikana lukenut jonkin verran mytologiaa sekä tulkintaa. Monien kulttuurien mytologiasta löytyy tuo matka manalaan (Kalevalastakin!), Inanna taisi nyt olla sumerilasten versiossa? Kyseessä on ilmeisesti vertauskuvallinen tutustuminen ihmisyyden "pimeään" puoleen, tai henkilökohtaiseen "varjoon". Inannan sisko muistaakseni oli manalassa ja he siellä sitten yhdistyivät yhdeksi tjs.

Täytyy myöntää, että Tori inspiroi mua tutkimaan mytologioita sekä arkkityyppejä ja olen löytänyt sielä jonkinlaista maailmankatsomusta, joka on auttanut mua todella paljon viimeisimmän vuoden aikana. Ihan huimaavaa!

Dragon

P.D. missä kaikki ovat??? Ehkä keskustelu elpyy kun (jos) Torin uusi levy ilmestyy tänä vuonna.

[Fastgirl]

Sitten taas Pelen äänimaisemat - mun mielestä levyn voi jakaa täysin kahteen osaan: viileämpään pohjoiseen ja lämpimään etelään. Ensimmäinen puoli loppuu Hey Jupiteriin. Toinen alkaa Way Downista, missä mennään sinne syvään etelään.

Oho, siis olen itsekin ajatellut TÄSMÄLLEEN samalla lailla! Todella taitavaa Torilta, jos se on kerran tarkoituksella tehty. Outoja vivahteita jne., sillä en minä ainakaan osaisi selittää mikä sen tarkalleen tekee. Hmm... Jännä juttu.

Boys For Pele on oikein hauska levy. Siinä on jotain sellaista tiettyä... raakilemaisuutta, joka viehättää minua suuresti. Vaikka aluksi se on ehkä aika hämmentävää, etenkin jos ei ole oikein tottunut Torin tyyliin tai odottaa jotain tietynlaista.

Suosikkibiisini ovat CALS, Doughnut Song ja Blood Roses, joista viimeiseen olen kyllä oikeastaan aika kyllästynyt. Olen tainnut vain kuunnella sitä liikaa. Noissa kaikissa on mielestäni hyvät sanat ja tunnelma ja sitä kivaa draamaakin mukana. CALS on itse asiassa aika helmi koko levyllä. Se kuulostaa jotenkin hiotummalta, kun on niin, no, rytmikäs ja selkeä. Siinä ei tosin rakastamamme piano kuulu kauheasti, mutta ei se haittaa. Dougnutissa sitä on sitten senkin edestä. Ah!

Professional Window on kyllä ihmeellinen. Hyvällä tavalla, itse asiassa. Se saa minut oikeastaan aina nauramaan. Tyyliin "Kaikkea se Tori keksii!". Psyko-varoitus on paikallaan!
Talula ja Voodookin ovat ehkä hieman samaa sarjaa, vaikkakin lievennettynä, ja niistäkin pidän kovasti. Mr. Zebra on myös jännä, vähän kuin show-musiikkia. Voodoon "right there for a minute"-kohta on ihana!

Marianne ja Not the Red Baron ovat mielestäni myös hyviä, no, siis mistäpä EN tykkäisi, jos se on Torin tekemää? Ne ovat kuitenkin jotenkin hiljaisemmalla kuin muut levyn biisit, ainakin mun levyllä enkä yleensä oikein kuule niitä. Tosi ärsyttävää kun volyymia pitäisi koko ajan olla säätämässä. Mutta NtRBn alku voisi mielestäni olla vähän lyhyempi. Marianne taas on tosi ihana.

Agent Orange tosin on suoraan sanottuna turha. En nyt jaksa sitä enempää haukkua, koska ei se ihan NIIN kamala ole, meneehän se levyn "täytteenä" mutta en kyllä ikinä sitä varsinaisesti kuuntele.

Pelehän on pitkä, mutta ainakaan minua se ei yhtään haittaa. Kun sitä kuuntelee, tulee aina sellainen "ainiin, oliko tämäkin biisi.."-ilmiö ja ylipäänsä levyltä löytyy jos jonkinlaista kokeilua. Rakastan sitä kun Torin levyt ja biisit rönsyilevät. Siis ainakin minusta se on todella hauskaa!

[Dragon]

Peleä arvostaa aina vaan enemmän ja enemmän.. ja ne kaikki biisit, jotka eivät päässeet levylle, mutta on myöhemmin julkaistu, niissäkin on sitä jotain. (Cooling, Beulah Land, Walk to Dublin etc...)

Tänään juuri, kun katselin netissä Midwinter Graces -levyn kuvia, tuli mieleen että kaipaan todella Pele-tyyppisiä kuvia. Lienee ainoa levy, jonka kansivihkon kuvat on otettu oikeasti ulkona! Nämä muut on vähän luonnottomia verrattuna niihin kuviin.