Eipä ole tullut vielä kommentoitua tätä levyä. En ole jotenkin raaskinut, kun se on mulle niin tärkeä... kuulun niihin "nössöihin", joiden suosikkilevy on LE!
Ostin LE:n vähän samalla tavoin kuin Tanya, eli melkeinpä heti UtP:n jälkeen. Hmm, Tukholmasta sen muuten ostinkin. Tuli käytyä paljon Ruotsissa 90-luvulla, kun mulla on siellä sukulaisia ja tuolloin liikuin usein vielä äidin kanssa. Kotiin päästyäni valehtelematta eka asia, minkä tein, oli se, että laitoin LE:n soimaan. Muistan ekasta kuuntelukerrasta sen, että heti Crucifyn kuultuani ajattelin, että hitto mikä mahtava pop-biisi, miksei tästä tullut suurempaa hittiä?!! SATY:n olin kuullut jo aiemmin MTV:llä joskus aikoinaan, joten tiesin, mitä tuleman pitää, mutta tuossa vaiheessa en ollut yhtään vielä kyllästynyt biisiin. Precious Things kanssa iski aivan heti! Sitten muistan ajatelleeni Tear in Your Handista, että vähän tylsä biisi... ja Little Earthquakesista, että tämä pitää kuunnella uudestaan ja vähän tarkemmin! Winterinkin olin kuullut jo aiemmin, kun se on yhdellä kokoelmalla.
Lähipäivät olin aikamoisessa euforiassa, kuuntelin tauotta näitä biisejä ja mietin, miten on edes mahdollista, että jotain näin hienoa on tehty?! Mun suosikiksi nousivat Girl ja Precious Things sekä tuo Little Earthquakes. Eikä aikaakaan, kuin ymmärsin tuon Tear in your handin paremmin. China myös veti pisteet kotiin! Viimeinen, joka mulle aukesi, oli Mother. Se tuntui jotenkin hankalasti lähestyttävältä outoine melodioineen. Toisaalta siitä tuli mieleen Björk, joka oli mulle siinä vaiheessa myös tärkeä artisti. Mietin myös, miten erilainen Mother oli muihin LE:n biiseihin verrattuna. Mielestäni se edusti enemmänkin UtP:n tyyliä pitkine pianointroineen. Kun taas esim. Pretty Good Year on enemmän LE:n kuuloinen biisi kuin UtP:n. Varsinkin silloin ajattelin, että LE oli uskomattoman onnistunutta ja kaunismelodista pianopoppia, UtP sitten taas jo harppaus todella paljon "taiteellisempaan" suuntaan, mitä tuo Motherkin mielestäni edusti. Nykyään on paljon hankalampi erotella noita biisejä eri tyyleihin... kun ovat tulleet niin läheisiksi kaikki. Ja kyllä, kun opin pitämään Motherista, niin todella pidänkin siitä!
China on ehkä vähän imelähkö melodialtaan, mutta pidän siitä. On siinä sellaista raakuuttakin, mitä tavis-balladeissa ei kyllä kuule. Se kovaa laulettu kohta loppupuolella.
No, sitten Leahter, Happy Phantom ja Me and a gun. Nämä yleensä skippaan. Vaikkakin Phantom on ihan hauska ja melodinenkin. Mutta se, ja Leather, yhdessä The Wrong Bandin kanssa edustaa enemmänkin sellaista musikaali/kabaree-tyyppistä musiikkia, mikä ei sitten taas ole mulle niin tärkeää. Siis musikaalisesti, mutta sanoituksethan noissa on ihan mahtavia kaikissa. Ja se Leatherin A Piano-versio on mun mielestä parempi kuin alkuperäinen.
Gunin kanssa on se ongelma, että on ensinnäkin niin ahdistava. Tulee mieleen, että tirkistelee Torin "sieluun". Mutta onhan siinä musiikillisesti toki sekin, että a cappella-biisiksi on aika pitkä, jolloin vaarana on itsensä toistaminen ja, no, tylsyys... hirveää jotenkin sanoa siitä noin. Tykkään biisistä ilmiönä ja ihan kyllä biisinäkin, ja se on tärkeä. Ja tosiaan sen kokeminen livenä on erikoinen elämys. Ei välttämättä montaa kertaa, mutta ainakin sen yhden kerran. Mutta en usein sitä jaksa kuunnella.
Winter on ehkä se Torin sanallisesti koskettavin biisi. Tai no, niitä on nyt tähän mennessä jo niin paljon, etten enää osaa pistää järjestykseen... mutta tuo kohta
"When you gonna love you as much as I do" on vaan jotain ihmeellisen koskettavaa... Muutenkin ne sanat... mun mielestä biisi kertoo lapsuuden lopusta ja aikuiseksi kasvamisesta, ei välttämättä niinkään vain isä-tytär-suhteesta. Mutta tämä on taas tätä, että jokainen tulkitsee miten tulkitsee ja hyvä niin!
Little Earthquakes olisi yksi niitä levyjä, mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle. Koska en usko, että pystyisin täysin siihen ikinä kyllästymään. Mutta toisaalta, joku ADP:kin on niin hyvä, että ottaisin varmaan senkin mukaan! Tai oikeastaan kaikki Torin levyt... hehe..
D
(Taitaa olla muuten mun lempparihymiö tuo kohautus!)
. Pitääpä kuunnella kaikki levyt ja sitten kommentoida hiukan enemmän.
Mutta sen takia kai The Piano kokoelmassa on tuo eka levy uudelleen remasteroituna eikö??
. Koko konsertti on aivan upea, must-hear Lontoo '99:n lisäksi.
Käyttäähän Kate paljon syntikoita, esim. 80-luvulla Fairlightia.