Valvojat: SisterClitorides, Dragon
. Pele oli ensimmäisillä kuuntelukerroilla aivan liian pitkä ja omituinen. Lisäksi olin erehtynyt lainaamaan kirjastosta Venuksen samaan aikaan ja kirjastossa oli silloin ainoastaan kahden viikon laina-aika, joten kuuntelin Pelestä ainoastaan lyhennettyä versiota.


Sen jälkeen oli pakko repiä jostain rahat et sain ostettua sen sinkun.. Peleltä löytyy paljon upeita biisejä. Blood Roses, Marianne, Doughnut Song, Hey Jupiter ja nimenomaan Dakota versiona
Sitten ne biisit jotka ei ole koskana oikein säväyttänyt ovat Professional Widow, In the Springtime of his Voodoo, Muhammed My Friend.. Talula.. ehkä en sitten vaan ymmärrä noiden merkitystä.. jos biisi ei sanallisesti puhuttele mua niin en sitä jaksa kuunnella.


SisterClitorides kirjoitti:jos biisi ei sanallisesti puhuttele mua niin en sitä jaksa kuunnella.



Lilith kirjoitti:The Tornado Mix oli se, joka sai minut pitämään kappaleesta. Alkuperäisen version alkua en voinut sietää moneen vuoteen). Muhammedista tosin en vieläkään välitä kovin paljoa.



. Itseäni tuo hiomattomuus ei siis haittaa.


Lilith kirjoitti:Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.
Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.

Dragon kirjoitti:Lilith kirjoitti:Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.
Näinkö on?Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.
D




Lilith kirjoitti:Dragon kirjoitti:Lilith kirjoitti:Eikös myös Tori ole jossain haastattelussa jakanut levyn kahteen osaan, ja käännekohtana on juuri tuo Way Down. Muistan lukeneeni myös jotain, että levy liittyisi johonkin mytologiseen manalanmatkaan.
Näinkö on?Tori on kyllä taitava. Siis että tuon jaon kyllä pystyy huomaamaan! Tosiaan Way Down avaa portin johonkin muualle. Sen jälkeen olevat biisit ovat erilaisia. Little Amsterdam ehkä kruunaa tämän tietyn etelän tunnelman. Kun taas Father Lucifer tai CALS ovat hyviä esimerkkejä alkupuolen tunnelmasta. Jotenkin sellaista kirkkaampaa, viileämpää, lähempänä Pinkiä kuin se toinen osa. Wau.
D
Tosiaan, en ollut aikaisemmin tuota älynnytkään. Olen aina pitänyt alkupuolesta enemmän, vaikka onhan loppupuolellakin hyviä kappaleita, Talula (Tornado Mix)/Voodoo riippuen versiosta, Doughnut Song ja Putting The Damage on. Mutta jokin siinä alkupuolessa iskee paremmin.
Tuosta manalanmatka-jutusta muistan ainoastaan sen, että se liittyi jotenkin Inannaan, jota Tori hokee CALS:ssa.
Dragon
Dragon kirjoitti:Sitten taas Pelen äänimaisemat - mun mielestä levyn voi jakaa täysin kahteen osaan: viileämpään pohjoiseen ja lämpimään etelään. Ensimmäinen puoli loppuu Hey Jupiteriin. Toinen alkaa Way Downista, missä mennään sinne syvään etelään.


Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa