Ja tässä seuraa sitten toinen romaani samasta aiheesta heti perään:
Tulin keikkapaikalle ovien aukenemisen aikoihin, ja jonoa oli niin että se kiersi koko aukion ympäri. Mietinkin että mihinkähän peränurkkaan sitä lopulta päätyy... Mutta eipä hätiä, jono eteni nopeasti ja iso osa tulijoista halusi nähtävästi yläkertaan istumapaikoille, joten itse sali oli sinne mennessäni vielä puolityhjä. Mietin hetkisen, menisinkö mieluummin ihan keskelle muutaman ihmisrivin taakse vai vasempaan reunaan aivan eturiviin - ja päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kun ei minuakaan liialla pituudella ole paiskattu. Valinta ei ollut hullumpi: vaikka Tori oli Böseä soittaessaan lähes selin sinne päin, niin toisen puolen kosketinviritelmää soittaessa puolestaan rintamasuunta oli suoraan kohti minua. Wuhuu! Oli jotenkin epätodellinen olo seisoa aivan kuin jossain Nosturin tms. klubin eturivissä ja olla kuitenkin Torin keikalla.
Lämppärinä oli belfastilainen Foy Vance, jota kyllä ihan mielellään sen puolituntisen kuunteli. Keikasta jäi mieleen päällimmäisenä se, kun kesken viimeisen biisin häneen kohdistunut valokeila sammui ja siirtyi sen sijaan valaisemaan Torin pianoa! Vance päätti siirtyä mikin edestä keskemmälle ja vetää biisin lopun täysin ilman äänenvahvistusta. Jossain vaiheessa se valokeilakin taas syttyi, ja yleisö antoi sille asiaankuuluvat aplodit.
Vancen jälkeen taas Blondieta ilmoille ja odottamaan h-hetkeä. Täytyy muuten sanoa että Blondie sopii väliaikamusiikiksi älyttömän hyvin, ja tällä rundilla saatu Blondie-altistus on aiheuttanut akuutin tarpeen kuunnella Blondieta kotonakin... Roudarin käytyä teippaamassa Torin lunttilaput Böseen, yritin zoomata niistä valokuvaa ja koettaa vakoilla mitä on tulossa. Ei kovin hyvin onnistunut, mutta Sweet Dreamsin lyriikat ainakin olin suttuisesta kuvasta erottavinani.Heti lavalle astellessaan Tori näytti tosi hyväntuuliselta. Alkupuolella tuli jonkin verran samoja biisejä kuin Lontoon keikoilla (Body and Soul, Space Dog, Flavor, Hotel, Bells for Her), mutta kaikki sieltä parhaasta päästä, joten ei haitannut yhtään kuulla niitä uudelleen näin vähän ajan sisällä. Crucify pääsi yllättämään, en ollut ollenkaan ajatellut että sekin saattaisi tulla. Beauty of Speed ei ole suurimpia suosikkejani, mutta ihan kiva sekin. Ja tulihan se Sweet Dreams - ja oli illan suurimpia positiivisia yllättäjiä: sitä en kuuntele käytännössä juuri koskaan, mutta tuolla keikalla se toimi todella hyvin. Torilla oli hauskaa, yleisöllä oli hauskaa. Ja tosiaan yhdessä vaiheessa vaihdettiin korvamonitorit lennossa, mutta kuten BloodSport sanoikin, niin se ei paljon menoa hidastanut.
Ja sitten: "onko se, ei, voiko se olla, kyllä se on... IIIIIIIHHHH!"
Eli tuttavallisemmin Spark. Ja olen kyllä sitä mieltä, että se TOIMI. Tosin tämän keikan osalta täytyy mun arvioissani ottaa huomioon "katsekontaktikerroin": ne biisit joissa käytetään kohtuupaljon Bösen vastapuolen kosketinsoittimia saavat oman sijaintini takia vähän ekstrapisteitä.
Mutta ilman sitäkin Spark oli yksi kohokohdista, eikä myöskään vain sen takia että oli debyytti. Jestas, en edes uskalla kuvitella millainen ekstaasi olisi tullut, jos se seuraava biisi olisi tosiaan ollut Iieee eikä Hotel. Mutta (varsinkin siinä vaiheessa kun olin vielä autuaan tietämätön foorumeilla kuhisevasta Iieee-hysteriasta 
Onkohan se sen merkki, että on lukenut liikaa Tori-foorumeita, kun Leatherin ekojen nuottien kuuluessa ensimmäinen ajatus oli "no niin, freakout-ketjuissa kirotaan nyt yhteen ääneen että alamäki alkoi"..?
Lady in Blue oli tosiaan nyt jotenkin kaoottinen. Ehkä just LiB:ssä kuului parhaiten/pahiten se, että Mattin rummut oli säädetty tuolla keikalla vähintään yhdelletoista... Digital Ghostinkin suhteen pitää komppailla BloodSportia, se oli itselleni se kaikkein mitäänsanomattomin biisi tällä keikalla. Mutta sitten lähdettiin taas vahvasti nousuun ja tykitys jatkui koko keikan loppuun asti. Glory of the 80's sopi seisomapaikkakeikalle kuin nenä päähän, discomeininki toimi aivan täysillä! (Ja vieressäni olleilla amerikkalaisilla oli taas ihan omat bileet päällä...) Mulla oli soinut aamusta asti päässä Talulan "big bird" -kohta, ja ilmeisesti omaan tietämättäni ennustajanlahjoja, kun Talulakin tuli, vaikka oli soitettu edellisenäkin iltana.
Ja kerrankin sai Precious Thingsin aikaan revitellä yleisönkin puolella ilman että piti keskittyä pitämään persus penkissä. PT:n "iskulausekohdista" (huono sana, mut tiedätte kyllä) sai huomattavasti enemmän tehoa irti nyt kun koko yleisö pääsi ilman pidättelyä huutamaan ja riehumaan mukana. Ja sama SBV:n kohdalla. Taas pitää mainita katsekontaktin vaikutus ("puusshhh that evil from you", ja Tori katsoo suoraan silmiin, uuh!
), mutta silti loppurevittely oli selvästi hurrrrjin näistä kolmesta näkemästäni keikasta. Ja mikäs oliskaan sopinut aloittamaan tämän keikan encoret paremmin kuin Raspberry! Tosin taas välillä ne rummut meinasivat hukuttaa kaiken muun alleen. Elättelin encoren alussa ihan pienenpientä toivonkipinää kolmen biisin encoresetistä, sen verran liekeissä Tori tuntui varsinkin loppua kohti olevan, mutta RS:stä bootyn sheikkaus jatkui Big Wheeliin, ja se oli sitten siinä.Kuvia seuraa myöhemmin, otin tosin paljon vähemmän kuvia kuin esim. Lontoon tokalla keikalla, kun keikka vei niin mukanaan. Sen jo päätin että jos seuraavalla rundilla (toivottavasti sellainen vielä tulee) on tuolla keikka, niin varmasti olen taas paikalla. Konserttisaleissa on puolensa, mutta minä en vaan osaa samalla tavalla päästä fiilikseen jos pitää istua pyrstöllään. Kaikilla jäähalli- ym. keikoillakin on aina saatava kenttäpaikka. Enemmän general admission -keikkoja, Tori!




Tosin en siitä osaa hirveän pahoillani olla, koska hieno oli kokemus taaempaakin! Sen verran vielä pitää Junen kommenteista sanoa, että olen täysin samaa mieltä: Bells for Her on tällä kiertueella kertakaikkiaan upea. Yksi ehdoton kohokohta tuolla keikalla. Ja unohdin mainita Sweet Dreamsin kokonaan, joka todella oli minullekkin positiivinen kokemus yllätyksekseni 

Loput regular-porukasta (mukaanlukien "the" Maria) oli yläparven eturivissä, ja tämä vieressäni ollut kolmikko(?) vietti sitten käytännössä mm. koko Cornflake Girlin selin lavaan päin vetäen niitä ihme aerobicliikkeitään samaan tahtiin parven tyyppien kanssa. No, kukin tyylillään. 

























) ja Snow Cherries from France.
Ja semmoista ei nähdä varmasti ainakaan kahteen vuoteen.. Eikun odottelemaan!