Mahtavia keikkoja molemmat Lontoon vedot! Tässä omaa tekstimuotoista reportaasiani, laitan kuvia myöhemmin erikseen kunhan ehdin niitä vähän muokkailla pienemmäksi ja muutenkin siedettävämpään kuntoon. Eivät kyllä vedä noille Hoochien kuville vertoja alkuunkaan vaikka kuinka photoshoppailisi
To 10.9.Pääsin aloittamaan keikan ennakkofiilistelemisen jo aamulla koneessa, kun Heathrow'n ruuhkan takia saatiin taas lennellä oikein pidemmän kaavan mukaan ympyrää kaupungin yllä... Siinä ehti muutamankin kerran kuunnella Welcome to Englandin samalla kuin katseli aamuaurinkoista Lontoota yläilmoista käsin. Se aurinkokin tosiaan oli siellä ihan kiltisti jo odottamassa, ei tarvinnut viedä omaa mukana.

Päivän vietin kauppoja kierrellen, ja illalla sitten pikku lepo- ja ruokatauon jälkeen kohti Hammersmithiä. Keikkapaikalla olin vissiin joskus seiskan jälkeen. Pitkän jahkailun jälkeen päädyin ostamaan mukin ja kiertueohjelman. Paidoissa ei oikein ollut mitään "pakko saada" -mallia, ja muutenkin oon huomannut että bändipaitoja tulee pidettyä niin harvoin että ne lähinnä jäävät vain kaapintäytteeksi. One eskimO oli jo lavalla kun tulin paikalleni, ja vaikka usein lämppärit ovat keikoilla vain välttämätön paha, niin näistä hepuista kyllä huomasin ihan tykkääväni.
Tällä ekalla keikalla olin siis permannon rivillä U eli aika takana, ja vieläpä melkein reunassa. Vähän pelotti etukäteen, että mitenhän surkea paikka se on, mutta itse asiassa yllätyin iloisesti: ihan hyvin sekä näkyi että kuului sinnekin asti (paitsi että Jon jäi kokonaan piiloon). Vertailun vuoksi: ADP-kiertueella Berliinissä olin jossain kuudennen rivin paikkeilla, mutta nyt näkymät lavalle olivat oikeastaan paremmat: siellä kaikki permantopaikat olivat samassa tasossa, kun taas täällä oltiin nousevassa katsomossa.
Lueskelin eilen ulkomaisten foorumien ketjuja tästä keikasta, ja vaikutti siltä ettei torstain keikan settiä yleisen mielipiteen mukaan ole pidetty mitenkään kovin erityisenä. Mulle se sen sijaan oli ihan täydellinen: olin ollut yhtä mittaa hereillä keskiviikkoaamusta asti (mitä nyt torkahdellut vähän bussissa ja koneessa, mutta en ikinä osaa kulkuvälineissä kunnolla nukkua), ja sen takia olin enemmän kuin tyytyväinen, että saatiin aika rokkaava ja kirjaimellisesti hereillä pitävä setti. Alkupuolen suhteen komppailen Lilithiä, biisit olivat kuin suoraan omalta joulupukin toivelahjalistaltani.

Space Dog, CALS, Pancake (w/ Ohio), Icicle, Carbon - ja myös Concertina vaikka moni tuntuu olevan eri mieltä. Höh, mulle kyllä toimi. "Too far, too far" -kohta oli paikan päällä kuultuna jotenkin aivan käsittämättömän raskas, siis hyvässä mielessä. Jamaica Innistä en levyllä välitä pätkääkään, mutta livenä toimi ihan mukavasti. Ja huonompiakin vaihtoehtoja Beekeeperiltä olisi löytynyt, joten ei valittamista. Vakiobiisit olivat hyviä myös. Cornflake Girl on kyllä uskomaton tapaus, sitä on tullut kuunneltua/kuultua hirvittävän paljon, mutta ei se vaan ikinä kulu.
Lizard Lounge oli keikkojen vakionaamoille varmasti tylsää kauraa, mutta itse olin onneni kukkuloilla. Cooling (vieläpä Brambleseilla varustettuna) ja Winter ovat molemmat mulle tosi henkilökohtaisia ja tärkeitä biisejä, ja LL:n jälkeen saikin pyyhkiä silmäkulmia. (Oliko muuten torstain keikalla LL-logoa taustakankaalla ollenkaan, vai eikö se vaan näkynyt kunnolla siihen katsomon nurkkaan missä itse olin?)
Jälkipuolisko sitten... Lady in Blue oli kiva kuulla, vaikka se ei tosin ehkä aivan vastannutkaan (liiankin korkeita?) odotuksiani. Bliss toimi tosiaan räyhäkkäämpänä Pip-versiona paremmin, mutta oli se silti nytkin yksi parhaista biiseistä. Talula pääsi vähän yllättämään, ja hienoa oli kuulla sekin. PT oli valoshownsa kanssa yksi illan ehdottomista kohokohdista (tosin seuraavan illan keikalla vielä parempi), ja Strong Black Vine lunasti kyllä paikkansa pääsetin viimeisenä biisinä (tosin nyt taitaa olla siirtymässä vakioencoreksi).
Rokkaava keikka oli hyvä päättää Raspberry Swirliin ja Big Wheeliin. Noiden tahtiin olisi ollut kiva olla hytkymässä lavan edessä, mutta eipä sieltä peränurkasta oikein olisi ehtinyt mukaan stage rushiin. Big Wheelin mokaus "I can't count" -improineen oli kyllä legenda jo tapahtuessaan.

Yleisö tosiaan suorastaan mylvi siinä vaiheessa kun Tori sössi sen toistamiseen. Priceless!
Oikeastaan ainoa valittamisen aihe (koskien molempia keikkoja) oli se yleisössä jatkuvasti tapahtunut eestaas ravaaminen. Joillakin se helvetin tuoppi ei saanut olla tyhjänä sekuntiakaan, vaan heti oli lähdettävä hakemaan täydennystä (ja/tai tekemään tyhjennystä

). Ja näiden kanssa samassa sarjassa ne, jotka juttelivat omiaan jos tuli joku vähänkin tuntemattomampi biisi (itse asiassa useimmiten just ne ihan samat henkilöt taisivat kuulua molempiin ryhmiin...). Argh. Ehkä se on sittenkin ihan hyvä, että Suomessa on useimmiten ne rajatut anniskelukarsinat ellei ole baarikeikka kyseessä - onpahan ainakin yksi ärsytyksen aihe vähemmän... Huomasin jollakin kv. foorumeista muutaman fanin kiroavan kolmea tyttöä jotka keikan puolivälissä olivat ilmestyneet jonnekin etummaisen katsomonosan tyhjille paikoille, ja taidan tietää keistä oli kysymys. Minusta pari riviä suoraan alaspäin oli keikan alkupuolen ajan juurikin 3 tytön porukka, jotka eivät keskittyneet kuuntelemiseen hetkeäkään, vaan joko istuivat näyttäen tylsistyneiltä tai lörpöttelivät keskenään - ja lähes koko ajan joku porukasta oli hakemassa juomapuoleen täydennystä. Yhdessä vaiheessa yksi tuli vessasta(?), sanoi jotain toisille, ja saman tien koko konkkaronkka lähti loikkimaan alaspäin ja olin näkevinäni että menivät jonnekin 3.-5. rivin tienoille oleville tyhjille paikoille.
Pe 11.9.Perjantaina aamupäivällä jatkoin Visa-parkani vinguttamista ja iltapäivällä menin joenrantakävelylle - jonka aikana pääsin mm. todistamaan aitiopaikalta Thamesiin tippuneen/hypänneen naisen kiskomista pelastuslaitoksen veneeseen - ja vietin pienen ikuisuuden South Bank Book Marketin myyntipöytien äärellä, josta tosin loppujen lopuksi en ostanut yhtään mitään; monta ostoslistallani olevaa kirjaa tuli kyllä vastaan, mutta nuhjuisiksi pokkareiksi suurin osa oli aika ylihinnoiteltuja. (Haha, itse asiassa yksi ensimmäisistä kirjoista joka näkökenttääni osui, oli Jamaica Inn.

)
Keikkapaikalle menin suurin piirtein samoihin aikoihin kuin torstainakin. Mitään ei enää ollut tarkoitus ostaa, mutta jostain syystä You Better Bring Your Own Sun -kangaskassi alkoi houkuttaa liikaa, vaikka omistan kangaskasseja ihan liian monta jo valmiiksikin. Tällä kertaa näin One eskimOnkin kokonaan, ja huomasin tykkääväni bändistä vielä eilistä enemmän. Laitoinkin kotiin tultuani niiden tulevan levyn heti tilaukseen.

Paikka oli tällä kertaa N-rivillä, keskimmäisessä blokissa. Loistava paikka, vaikka tokihan sitä olisi lähempänäkin oleva paikka kelvannut. Settilista oli tälläkin kertaa mahtava. Body and Soul oli mukava kuulla, ja Little Amsterdam - joka ei levyllä ole ikinä kuulunut suosikkeihini - oli livenä aivan loistava. Ja seuraavana tullut Hotel räjäytti pankin; yksi niistä biiseistä, jotka olen aina halunnut kuulla livenä. TPOOK oli vähän turha, mutta kaipa siellä Briteissä piti sitten knickers-biisi soittaa...

PTDO on yksi Pele-suosikeistani, ja oli mukava kuulla sekin, vaikka jotenkin se ei ihan tuntunut lähtevän niin hyvin kuin olisi voinut. Olisin vähän pettynyt jos WTE ei olisi tullut kummallakaan Lontoon keikalla, ja tulihan se sieltä. Sitten taas yksi pankinräjäytys, kun Virginia lähti soimaan. Bells for Heristäkään ei valittamista, vaikka toisaalta olisinkin voinut vaihtaa sen johonkin sellaiseen, jota en ollut ennen livenä kuullut.
Sitten taas sarjassamme pankinräjäytykset: Mr. Zebra!!

Tuli täysin puun takaa ja oli aivan mahtava aloitus LL:lle. Ja tajunnanräjäytys jatkui: Not the Red Baron!

NTRB on itselleni siitä kummallinen, että jotenkin se aina Peleä kokonaan kuunnellessa hukkuu muiden biisien sekaan, mutta erikseen kuunneltuna yksi Torin ehdottomia helmiä. Ja tämä Lontoon versio... aaah! Ophelia jatkoi sitten vielä loistavuusputkea. Huh mikä LL!
1000 Oceans oli TPOOK:n ohella sellainen biisi, jota ilmankin olisin pärjännyt. Ei vaan oikein napannut. Marys oli TBK-asteikolla tosi hyvä, yllätti iloisesti (kuten ehkä huomaa, niin mulla on negatiivinen ennakkoasenne kaikkea Beekeeper-matskua kohtaan

). Siren oli myös niitä biisejä, jotka olin kuullut ADP-kiertueellakin, mutta se kyllä kelpaa milloin vaan. Ja tulihan se Fast Horsekin sieltä, vaikka ei ehkä livenä toiminutkaan ihan niin hyvin kuin toivoin. Sitten taas pankinräjäytysosastolle...

Perjantain Precious Things veti sanattomaksi ugly girl -improiluineen. Kylmät väreet!
Heti Strong Black Vinen alussa nousi eturivissä muutama tyyppi seisomaan, mistä lähti välittömästi ketjureaktio liikkeelle ja stage rush tapahtui vähän etuajassa. Itse olin keskiblokissa oman rivini toiseksi reunimmaisella paikalla, joten huikkasin vaan salamannopeat sorryt käytäväpaikalla istuneelle hepulle ja puikahdin käytävälle. Pääsin lavan eteen just sopivasti niin, että mahduin vielä ekan istuinrivin ja lavan väliin suoraan Torin eteen. Wohoo!

Strong Black Vinen motherfucker-kohdan aikana siitä lavan edessä heilumisesta tuli vahvat flashbackit edellisen kiertueen Berliinin keikan Waitressin hang ten -kohtaan. Yhtä hikinen tunnelma.
Tori oli oppinut laskemaankin sitten edellisen illan, ja Big Wheelistä selvittiin ilman kommelluksia. Torstain keikan RS/BW-encore miellytti ehkä vähän enemmän kuin nyt kuultu BW/TIYH-kombo, mutta hyvin TIYH:kin toimi lopetusbiisinä. Olipahan ainakin vähän erilainen lopetus keikalle torstain Big Wheel -hullunmyllyyn verrattuna...
Keikan jälkeen törmätiin sitten tosiaan Hoochien kanssa - missäpä muuallakaan kuin vessajonossa.
