Itse olin hirvittävän pettynyt koko Lord of the Rings -trilogiaan

. En ollut lukenut kirjaa, kun näin ensimmäisen osan. Muita osia en sitten leffateatterissa viitsinyt käydä katsomassakaan, näin ne vasta pari vuotta myöhemmin kun olin jo lukenut kirjan. Olin odottanut jotain upeaa, kun kaikki olivat hehkuttaneet sitä. Sitten huomasin istuvani teatterissa ja ajattelevani että onpas hienot tietokoneanimaatiot. Itse kirjakin oli niin tylsä, vaikka äiti väitti että viidenkymmenen sivun jälkeen ei kirjaa voi laskea käsistään. Itse olin tylsistynyt koko kirjan ajan. Minussa on varmaan jotain vikaa

.
Pahinta oli, kun kolmannessa elokuvassa se hobitti ottaa sen pallon (palantir?) yöllä. Räjähdin nauramaan nähdessäni sen ensimmäisen kerran, niin huono se oli. Toisaalta samassa leffassa on myös koko sarjan paras kohtaus, se, jossa onko se nyt samainen hobitti joka laulaa taistelukohtauksen aikana.
Aion kyllä joskus yrittää uudestaan Tolkienin kirjoja, jos niihin pääsisi paremmin sisään nyt kun liian suuret ennakko-odotukset ovat karisseet. Ei ole ensimmäinen kerta kun en pidä jostain, mitä kehutaan maasta taivaaseen. Matrix yllätti juuri sen takia, etten odottanut siltä mitään erikoista, ja sitten siinä ei ollutkaan ainoastaan huimia taistelukohtauksia, vaan myös filosofista pohdintaa. Loput Matrix-trilogiasta tosin keskittyvät liikaa ylipitkiin hakkaus- ja potkimiskohtauksiin

.
Lilith (joka yrittää epätoivoisesti välttää töiden tekemistä

)