Kuulosti muuten tosi hyvältä radiosta.Mun tuntemukset levyn suhteen ovat aika... emotionaaliset. Siinä on kaksi biisiä, jotka osuvat niin herkkiin paikkoihin mun tunne-elämän tämänhetkisessä vuoristoradassa, että se pysäyttää edelleen. Nämä biisit ovat Oysters ja Forest of Glass.
Mutta sitten on myös paljon korvia hivelevää kauneutta, kuten Weatherman, America, Wedding Day, Maids of Elfen-Mere, Selkie, Wild Way ja Invisible Boy... Oikeastaan koko levyssä häiritsee enää edelleen ne samat asiat kuin alussa; nimibiisin ja 16 shadesin halvan kuuloiset tekorummut ja efektit. UG:ssa kuitenkin niin upeita kohtia, etten sitä skippaa (esim. koko Vicar's Wife), mutta 16 shadesista tuli vähän yllättäen mulle se vähiten tykkäämäni biisi tältä levyltä! GRP, no.... ei kuulu suosikkeihin, muttei se mua varsinaisesti häiritsekään. Ehkä kuitenkin verrattuna muihin biiseihin jotenkin liian kepeä mun makuun, musiikillisesti siis. Rose Dover toimii! Samoin Promise, edelleen. Trouble's Lament sai taas uutta plussaa kiinnostavasta videosta! 
B-puolista Dixie ja White telephone to God ei oikein iske. Dixie ihan nätti... tulee vähän mieleen Frog on my Toe tai Comfort and Joy. Mutta ei silleen jää tärkeänä mieleen kuten niin moni muu uusi biisi. Weatherman esimerkiksi - se oli aluksi mulle vähän hankala, mutta nyt musta tuntuu, että siitä tulee yksi tämän levyn klassikoista. Upea melodiakulku ja nätit, monimerkitykselliset sanat.
Mutta tosiaan - Oysters ja Forest of Glass.... ne jotenkin samaan aikaan sattuvat ja lohduttavat. Vaikea selittää... aikoihin ei ole tainnut mikään samalla tavalla koskettaa.
